Eilen illalla piti lähteä elokuviin. Kotiin sitten kuitenkin jäin. Oli edelleen lämpöä, ehkä kuumettakin, ja yskitti aivan järjettömästi. Nenäliinojakin on viikonloppuna kulunu ihan kiitettävästi. Toivottavasti helpottaa huomiseen mennessä, että saan tehtyä normaalin työpäivän. Enkä toivottavasti tartuta ketään.

Kyllä se ilta kotonakin meni ihan mukavasti. Aloin muotoilemaan massasta hahmoja ja päätin tehdä ne kauan haaveilemani tontut. Tässäpä olisi esittelyssä Lotta ja Aapo. Täytyykin tässä esittää suuret kiitokset Heinille, jolta joskus kesällä sain materiaalivaihdon yhteydessä tuon Lotan vyönä olevan nauhan. Meinasi mennä ilta pilalle, kun ei Lotalle löytynyt vyötä, vaan Heini oli pelastanut tulevan tilanteen jo kesällä =).

267303.jpg

Tontuilla on pituutta noin 14 senttiä ilman lakkia eli ihan keskimittaisia kavereita ovat. Aapo näyttää kuvassa varsin harteikkaalta, mutta kyseessä on vain vähän korkealle noussut paita. Aika rimpulahan tuo todellisuudessa on.
Mitään muuta en sitten olekaan askartelun saralla ehtinyt väsäämään. Jälkeen päin on aina tyytyväinen, kun saa jotain vihdoin valmiiksi. Menihän noihinkin yhteensä kaksi iltaa ja päivääkin. Ei varmaan taas vähään aikaan tule kaivettua massoja esiin. Eikä neulaa ja lankaakaan. Tahtoo ompelukoneen...